Aikaa Rooman tuhon ja renessanssin välissä alettiin kutsua keskiajaksi, hieman pilkkaavaan sävyyn. Aikakautta leimasivat monien mielestä sodat ja rutto, sekä sivistymättömyys, sekä katolisen kirkon valta.Keskiaika on kuitenkin vanhaa mainettaan parempi. Kaupankäynti, rahatalous ja väestö kehittyivät nopeasti vuosien 1000 ja 1300 välillä. Keskiajalla tehtiin lukuisia innovaatioita, ja mm. yliopistolaitos syntyi. Kirkkoarkkitehtuuri kehittyi komeiksi katedraaleiksi. Keskiaika alkoi Etelä-Euroopassa olla ohi 1300-luvun lopussa, pohjoisessa vasta 1500-luvun alussa.
Hi1 tai eHi1:
Kappaleet : 9-11
Hi3 tai eHi2:
Itsenäisen Suomen historia:
Ei aiheeseen liittyviä sisältöjä
Hi2 tai eHi3:
Kansainväliset suhteet:
Ei aiheeseen liittyviä sisältöjä
Hi4 tai eHi4:
Kappaleet 4-6
Hi5 tai eHi5:
Kappaleet 3-6
Lukiessasi kiinnitä huomiota seuraaviin näkökulmiin: