Otin VR-lasit kotiini lainaan kahdeksi viikonlopuksi marraskuussa. Näiden viikonloppujen aikana opettelin asentamaan ja purkamaan laiteet ja tutustuin Steam-tiliin sekä sen sisältämiin peleihin. Tutkin erilaisia pelejä ja yritin etsiä englannin opetuskäyttöön soveltuvia VR-pelejä. Hain erityisesti sellaisia pelejä, joita olisin voinut käyttää ENA5- kurssilla kolmannessa jaksossa ja ENA3 -kursseilla neljännessä jaksossa.
ENA5-kurssin aihepiiri on tiede ja teknologia. Kurssin tavoitteena on oppia mm. lääketieteellistä sanastoa sekä tietotekniikkaan liittyvää erityissanastoa. Tutustuin BodyVR: A journey Inside a Cell -nimiseen peliin ja totesin sen sisältävän runsaasti biologian ja lääketieteen erityissanastoa. Virtuaalitodellisuudessa pelaaja matkaa ihmiskehon sisällä, kohdaten esimerkiksi leukosyytteja ja trombosyyttejä, joita hän voi pidellä käsissään ohjaimia käyttämällä ja tutkia niitä. Samalla kuulokkeissa ääni kertoo kyseisten solujen tai verihiutaleiden toiminnasta ja rakenteesta englanniksi.
19.12.2019 oppitunnilla otin neljä VR-kokeilusta kiinnostunutta ENA5-kurssin opiskelijaa tietokoneluokkaan, johon olin ennen tunnin alkua asentanut VR-laitteet valmiiksi. He pelasivat vuorollaan peliä 75minuutin ajan. Pelin jälkeen opiskelijat kirjasivat kokemuksiaan ylös. Kaikki kurssin opiskelijat tekevät ”Mini reasearch paper ” -työn, jossa he tutkivat jotain kurssin aihepiireihin liittyvää asiaa. VR-kokeilussa mukana olleet opiskelijat tekevät tutkielmansa VR-lasien käytön hyödyistä englannin opiskelussa. Kokeilu sujui hyvin ja laitteet toimivat lähes ongelmitta. Ainoa haaste oli samassa tilassa samanaikaisesti työskentelevä toinen opiskelijaryhmä, jolla oli toiset VR-laitteet käytössä. Pelien sensorit ottivat häiriötä toisistaan, mutta ongelma saatiin korjattua asettamalla luokkatilaan välisermit.
Neljännen jakson ENA3-kurssia varten löysin Smithsonian American Art Museum -pelin, joka soveltuu erinomaisesti kulttuurikurssille. Jo useamman vuoden ajan yksi kurssin pakollisista töistä on ollut ns. Art Appreciation Speech, jossa opiskelijoiden tulee pitää puhe jostakin taideteoksesta, joka on heille merkityksellinen. Smithsonian American Art Museum -pelissä opiskelijat ovat taidemuseon sisällä ja voivat kulkea näyttelystä toiseen. He voivat tarkastella maalauksia ja veistoksia eri puolilta ja ohjaimen liipaisinta painamalla he voivat päästä lähemmäs valitsemaansa taideteosta. Teoksen kohdalla olevaa vihreää symbolia osoittamalla, opiskelija saa näkyviin lisätietoja taiteilijasta sekä teoksesta. Informaatio on sekä teksti- että äänimuodossa.
Saila Hakaniemi