Toiminnan tavoitteena oli luoda tapa suorittaa kursseja etälukiossa niin, että kurssin arvosteltavien suoritusten tekijän henkilöllisyydestä voidaan olla varmoja. Projekti jakaantui alussa kahteen erilaiseen tavoitteeseen: Ensimmäinen ryhmä lähti tutkimaan tapoja suorittaa perinteisiä kurssikokeita valvotusti. Toinen ryhmä taas tutki tapoja luopua suuresta summatiivisesta loppukokeesta, joka määrittää arvosanan suurimmalta osin. Heidän raporttinsa tuloksista ovat erillisissä tiedostoissa. Tässä raportissa keskitytään ensimmäisen ryhmän tuotoksiin. 

Isoveli valvoo 

Valvottua kotikoetta lähti rakentamaan kolme opettajaa. Matti Keskinen (Matematiikka ja fysiikka) Tuija Kae (Englanti) ja Ari Immonen(Maantieto). Aluksi käytettiin merkittävä aika erilaisten ohjelmien ja vaihtoehtojen käsittelyyn. Oleellisena filosofisena kysymyksenä oli, mitä asioita pitää valvoa. Nykytekniikalla voi valvoa vaikka mitä, joten valvottavista asioista karsiutui toivelistalle ääni, kokeen tekijän toiminta sekä tietokoneella tapahtuva toiminta. Ohjelmien tuli olla opiskelijoille ilmaisia. 

Contacam ja Ispy 

Aluksi valvontaa lähdettiin toteuttamaan ilmaisilla valvontakameraohjelmilla. Niiden parissa saatiinkin ihan toimivia ratkaisuja aikaiseksi, mutta käytännössä ohjelmistot olivat käyttöliittymältään liian kankeita laajamittaiseen käyttöön. Kokeilimme Contacam- sekä Ispy- ohjelmisoja, joilla kokeen valvonta kyllä teknisesti onnistui, mutta ne päätettiin kuitenkin hylätä paremman ohjelman ilmaantuessa. Näiden ohjelmien heikkoutena oli se, että käytännössä ne kuvasivat vain webbikameroiden toimintaa, jolloin esimerkiksi äänet jäivät pois. Tallenteiden tiedostokoko myös kasvoi suureksi, koska ruudun seuraaminen vaati suurta resoluutiota.  

Adobe Connect 

Ensimmäiset opiskelijoille asti päässeet kokeilut tehtiin Adobe Connect videoneuvotteluohjelmalla, jota on käytetty Sotungin etälukiossa etäoppituntien pitämiseen. Tästä kokeilusta vastasi Tuija Kae. Hän teki asiasta jo oman raporttinsa, mutta lyhykäisyydessään ohjelman käyttö sujuu niin, että opettaja antaa esitysoikeuden opiskelijalle, joka alkaa näyttämään omaa ruutuaan sekä webbikameraansa ohjelmassa. Opettaja napsauttaa nauhoituksen päälle ja näin tapahtumat tallentuvat AC:n omalle palvelimelle.  Järjestelmä toimii oikein luotettavasti ja varmasti, mutta sen heikkoutena on se, että vain yksi opiskelija voi tehdä kokeen kerrallaan. Samoin kokeen tekeminen vaatii opettajaa paikalle aloittamaan ja päättämään tallennuksen. 

OBS 

Isoille massoille toimivin ohjelma on ehdottomasti Open Broadcast Studio. Ilmeisesti pelien stream- palveluksi tehty ohelma tallentaa ruudun sekä webbikameran tapahtumat ja tämän lisäksi mikin kautta ympäristössä kuuluvat äänet. Opiskelija lataa ohjelman tietokoneelleen, jonka jälkeen muutamalla asetuksen säädöllä ohjelma on toimintavalmis. Olemme käyttäneet heikompaa kuvanlaatua, jotta tallennettavista tiedostoista ei tule valtavia.  

Kokeet on toteutettu OBS- järjestelmällä seuraavasti: Opettaja lähettää kurssin kokeen linkillä opiskelijoille kokeen alkaessa. Opiskelija avaa kokeen ja laittaa tallennuksen päälle. Kokeen tehtyään opiskelija palautta kokeen google classroomiin tehtyyn kansioon tallenteen kera. Opettaja voi tarkistaa tallenteen, mikäli koe vaikuttaa jotenkin epäilyttävältä.  

Raporttia kirjoittaessa kokeita on tehty järjestelmällä reilusti yli sata ja onnistumisprosentti on ollut noin 95%. Sataan päästään varmasti, kunhan saamme ohjeistuksen ja toimintatavat hiottua paremmiksi ja yhtenäistettyämme käytännöt kokeiden kanssa.