Uudessa aikuislukion opetussuunnitelmassa osaamisen tunnustaminen ja muualla hankitun osaamiseen näyttäminen korostuvat. Pohdimme Etälukiossa uutta opetussuunnitelmaa käyttöön otettaessa, miten toteuttaisimme osaamisen tunnustamista ja, millaisissa tilanteissa näytön vastaanottaminen olisi perustelua. Syksyllä 2016 eteemme tuli opiskelija, jonka kanssa pääsimme soveltamaan käytännössä osaamisen tunnustamista ja näyttökokeen järjestämistä.
Kuvassa englannin opettaja Heidi Rytkönen, opinto-ohjaaja Mari Silvennoinen ja etälukion opiskelija Jonne.
Opiskelijan lukio-opinnot olivat keskeytyneet reilut kymmenen vuotta sitten. Työelämässä vietettyjen välivuosien aikana päätös lukio-opintojen ja yo-tutkinnon saattamisesta loppuun olivat kypsyneet. Taustalla oli ajatus korkea-asteen jatko-opinnoista. Puuttuvia pakollisia kursseja ei ollut paljon, mutta ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen tulisi viemään aikaa. Aiempia kurssisuorituksia hyväksi luettaessa ongelmaksi muodostui se, että opetussuunnitelma oli ehtinyt välivuosien aikana vaihtua kahdesti. Vuoden 1994 opetussuunnitelmassa arvosanalle 4 ei ollut arviointikriteereitä kuten edellisessä ja nykyisessä opetussuunnitelmassa. Päädyimme etälukiossa siihen, ettei erotodistuksesta luettu hyväksi hylätyllä arvosanalla arvioituja suorituksia. Opiskelijalla oli ENA5 -kurssista erotodistuksessa nelonen. Kyseistä kurssia ei ollut kurssitarjottimella ennen kevään kirjoituksia. Päätimme ehdottaa opiskelijalle mahdollisuutta osoittaa osaamisensa näyttökokeella.
Yhteistyössä opiskelijan kanssa englannin opettaja sopi, että hän suorittaa kurssiin kuuluvan kirjallisen kokeen normaalisti ja tätä varten opiskelija hankki kurssikirjan, jonka mukaan hän kertasi asioita. Kirjallisen kurssikokeen lisäksi näyttökokeeseen kuului suullinen osuus ja kuuntelukoe. Suullinen osuus oli keskustelua opettajan kanssa kurssin aiheista, eli tässä tapauksessa kulttuurista. Kuuntelu taas vastasi edessä olevaa yo-kuuntelua. Opiskelija pystyi valmistautumaan näihin osuuksiin kirjan avulla. Näyttökoe kesti kaikkine osineen n. 4,5 h. Näyttökokeen työmäärä pyrittiin pitämään kohtuullisena, sillä tarkoituksena oli testata, oliko opiskelijalla jo olemassa kurssiin liittyvät tiedot ja taidot, ei kuormittaa häntä työmäärällä.
Opettajan näkökulmasta näyttökokeen vastaanottaminen sujui hyvin, hyvässä yhteistyössä opinto-ohjaajien ja opiskelijan kanssa. Tässä tapauksessa näyttökokeen suunnittelu ja toteutus oli helpompaa, koska kyseessä oli yksittäisen kurssin tunnustaminen, eikä laajemman oppimäärän tunnustaminen. Yksittäisen kurssin kohdalla näyttökokeessa testatut taidot ja kielen osa-alueet on helpompi rajata. Näyttökokeen vastaanottaminen oli mielenkiintoinen kokemus, ja sen käytännöt ja ohjeistus varmasti tarkentuvat sitä mukaan kuin tapauksia kertyy enemmän.
Opiskelija puolestaan koki näytön antamiseen myönteisenä ja tunsi jopa olevansa etuoikeutettu saadessaan tällaisen mahdollisuuden. ”Jo lupa näytön antamiseen, loi uskoa omaan osaamiseen”. Opiskelija pystyi nopeuttamaan kurssien suorittamista ennen yo-koetta ja sai palautetta taidoistaan ja kertausta, joka hyödyttäisi myös yo-kokeeseen valmistautumisessa. Vaikka näyttökokeeseen osallistuminen koeviikolla edellytti varmasti valmistautumista myös opiskelijalta, hän koki, että pystyi hyvin osoittamaan oman osaamisensa ja oli tyytyväinen arviointiin. Näyttötilanne oli hänen mukaansa hyvin suunniteltu ja järjestetty. Näyttökokeen kaltaisia mahdollisuuksia voisi opiskelijan mielestä olla etenkin aikuisopiskelijoilla enemmänkin. Hän kuitenkin epäili, että joku voi tulkita näyttökokeeseen osallistumisen myös tavaksi ainakin yrittää ”oikaista” opinnoissa.
Teksti: Heidi Rytkönen ja Mari Silvennoinen